sateenkaari johti autiolle saarelle

"Neiti takkutukka, lumpeenkukka, kompuroiva raitasukka,
laulaa kolikoita ha-a-attuun.
Laulaa kuninkaista, sotilaista, Liisoista ja ihmemaista,
ja siitä kuinka sa-a-attuu-uu-uu."

milloin unohdin, että vilkkumaa
osaa kertoa millainen olen
milloin unohdin, että kauniimpaa
on olla hiljaa kuin jauhaa paskaa
milloin unohdin, paikallaan
ei tarkoita jumittunutta tilaa

milloin unohdin, miten elämän kirjaa luetaan?

 pitäisi kirjoittaa laulu kuninkaallisista
pitäisi muistaa taas, miten sanat melodioiksi muutetaan
pitäisi tarttua kynään vaan ja raapustaa
siitä miltä tuntuu, miten ajatellaan
että elämän ois tarkoitus olla helppoa
yksinkertaista, selkeää ja mutkatonta
mutta sellaisessa tarinassa
tylsistyisin jo alkukahinoissa
sivujen tuoksu
karkuun juoksu ja takaisin paluu
maalissa odottaa se mitä haluun
mutta mitä se on
olisko se kaivo pohjaton
jonne sais vain hypätä uskoessaan osaavansa lentää
ja sitten vain liitäis ja mahanpohjassa kutittaisi ihanasti
sitten vain puff ja kaikki loppuisi

the end ja nauha kelaamaan alusta
vanhan ajan vinyyleissä ja kaseteissa oli aitoutta
sitä alkukantaista tunnetta
mutta nekin oli ihminen luonut ahneudesta
ajatellessaa itseään ja omia nautintojaan
ei annettu arvoa sille mille sitä harvoin annetaan

en uskaltanut olla oma itseni
pitkän aikaa kai jotain häpesin
tai pelkäsin
jotain epäminämäistä kuitenkin
omiin sanoihinikin jo välillä eksyilin

mentäisiinkö yhdessä hukkaan
eikä tultaisi enää takaisin koskaan?
se voisi olla aika ihanaa
kadota elämään  itseensä, tosta noin vaan
astua ovesta ulos ja päätyä toiseen maailmaan
sellaiseen onnelliseen
missä osais luottaa ja rakastaa
jossa vois välillä ihan olla vaan
tuijottaa silmiä ja taivaita
leikkiä ettei oltais kuolevaisia
testailla rajoja, lainattuja ja omia

hui, nyt meinasin taas kadota
sinne kielletylle puolelle vajota
ei saisi mitän toivoa, ettei tarvitsis jälkeenpäin katua

mutta kun saattaisit ehkä olla aika ihana..

oppitunteja itsestä

milloin tekemisen tavoitteeksi vaihtui turtumus?
kaiken ennen niin oleellisen unohdus
käyn koulussa, töissä ja harrastuksissa
mut vaan siellä ja täällä tajuun välähdyksissä
mitä sitä olinkaan taas tekemässä

säikähdin eilen, kun huomasin
ajattelevani että ikäni ääneen huutaisin
hiljaisessa autossa, aamukoomassa
ei siinä muuta, mutta luku ei ollut oikea

päässäni joku toinen yrittää hallita
ystäväni totesi: häädä se pois
mutta siitä huomasin
ettei asukasta vai pakolla talostaan häätää
se toinen on aivan yhtä minä, ellei jopa enemmän
itsensä tutkiskelu on vaarallista ja pelottavaa
kun saattaa kohdata kerroksia
joiden olemassa oloa ei saisi havaita

koulussa opettajat nauraa kun erehdyn huomioitani esille tuomaan
'vääriiin' niin ärsyttävästi vielä iitäkin korostaa
kuka sinä olet minun maailmankuvaani kumoamaan?
minulle kummitukset ja ennustukset ovat ehkä todempia
kuin tieteen uusimmat saavutukset tai trigonometria
mutta ei se silti minusta tee typerystä tai hullua.

kiitos ja kumarrus
nyt on taas aika aivoni sulkea
*zzzzup*

pompin parkkisakkolappu kädessäni

ehkä kerron sulle tänään,                                                ehken kerro sulle milloinkaa
haluaisin olla, sinun kanssas ainiaan                              tuskin uskallan, kertoo totuutta kuitenkaan
siinä sä taas seisot                                                          savuja kiskot
muistutat siitä mitä on kauneus                                     luonnon ainainen keväinen ankeus
keskiöiden aurinko                                                        oih, kesä, mikset tulis jo
keskiöiden rakkaus                                                        vai vain lunastamaton lupaus
                                        
panttilainaamokin meni konkurssiin ja pankista pomo muutti berliiniin. 
minne jäin minä?

menneistä tulevista olemattomista

alusta asti sulle kerroin etten olisi se oikea
mutta et vain millään halunnut uskoa
sanoin etten kykenis sua rakastaan
ei ollut mitään vikaa sussa tosiaankaan
mulla vain on hieman ankeaa                         
tunnemaailman puolella vallitsee harmaa

olin surullinen saatuani sinut itkemään
mutta en vain kyennyt muuhun kuin lähtemään

monestikohan jo vannotin
etten suhun palaa takaisin
kuinkahan useasti ole itsellenikin luvannut
että nyt oli kerta viimeinen
sinua koskaan kuitenkaan saisi en
silti jos mahdollisuuden löytäisin
ajatuksiisi vajoaisin ja sieltä etsisin
sen syyn miksi taas kosketuksestani kuitenkin värähtelit

kuin muka jotain sittenkin tuntisit
mutta sulla on elämä jota en halua tuhota
siis annan sinunki olla rauhassa

hämmästyksekseni kaukana
huomaankin kaipaaavani sinua
ei minun pitänyt sellaiseen olla kykenevä
sydämeni oli kylmenemässä valostuvissa öissä
silti erotan ajatuksistani murusia
sun rosoisesta olemuksestas
joistain vain huokuu jotain mystistä syvempää kauneutta
kuulostan taas aivan mielipuoliselta

mutta silti pelkään, että vielä sen päivän nään
kun yksikään näistä persoonista, jotka 'sinun' sisään jää
en pystykään ketään vierelleni hyväksymään

miten osaisin takaisin lämpimään?

yksi hetki jolloin hämärää ei ollutkaan

tiedättekö niitä öitä, kun kaikki on vain täydellistä
punertava täysikuu ja taivaanrannassa auringon helotus
tapasin hokea, ettei mikään kaunis koskaan kestä
olin kyyninen ja itsekäs, halusin vain lähteä

tiedättekö niitä hetkiä, jotka tuntuvat vuosilta
vaikka todellisuudessa koostuvat vain muutamista sekunneista

ensin vain tiesin, paljonko ulkona oli pakkasta
sitten yks kaks, sormeani koristi merkki sinusta
kuinka imelää ja klisheistä, mutta ei nyt välitetä pienistä
aina ei tarvitse sanoja, hah, ja pakko myöntää, että osaat suudella

tiedättekö sitä tunnetta, kun keho on niin kevyt,
että luulet leijuvasi ilmassa, kaiken tavallisuuden yläpuolella

sanoin etsiväni elämässä aina kauneutta
sinua minun ei tarvinnut hakea
sinä vain olit yhtäkkiä siinä
hei, ethän heti kohta katoa?

se olisi vallan surullista, sillä seurassas
muistan taas sen, mitä on olla onnellinen

lähellä uskallusta

yksi pieni lause:   hei oisitko mun nainen?

silti en haluis mitään muuttaa
siis lauseeni vain yöhön kuiskaan

ja me suudellaan sanomatta sanakaan
mutta ei se mitään, ei se haittaa
se on juuri sellaista onnellisuutta
mitä ehkä jopa voisin uskaltaa toivoa

sinulta

oisitko siinä vielä vieressäni aamulla
joskus kun herään, haluaisin vain ympärilles kietoutua
olla siinä vieressäs koskea sun huulia
ja niskaa

olet kauneutta.