suddenly silence

ei yhtään ilmoitusta
ei viesteihin vastauksia
ei kommentteja kuvissa
olenko nyt totaalisen epäonnistunut ihmisenä olemisessa?

joku katsoo minua kuitenkin
ruudun takaa irvistelee ja tuijottaa
sitä uutta profiilikuvaa
jossa tykkäyksiä ei edes kahta sataa
kaikki muut on kauniimpia
parhaalla ystävällänikin on enemmän ystäviä kaverilistoilla
olenko nyt totaalisen tuhoon tuomittu takijainen

huomiohuoraus on naurettavaa
mutta lähes jokainen osakseen kiinnostusta halajaa
yrittää väkisin neljättä vuotta pudottaa painoaan
päättää taas kerran että ensi kuussa liikunnan aloittaa
tuijottaa hetken peilikuvaansa ja kavahtaa
ei yhtään ihme ettei mua kukaan huomaa

-ihmiset, ootteko tosissaan?
jokainen on uskomaton, omalla tavallaan
epävarmuus ja ylimielisyys saa rumuuden pintaan
aito hymy, se on se joka kaunistaa
ja oikea seura
älkää jääkö niiden matkaan jotka ei osaa tietä arvostaa
elämästä nauttikaa ja pitäkää niin itsestä kuin kaverista huolta

ei mulla sitten varmaankaan muuta.

vaaleanpunainen puu

nousen sängyltä
seinät heiluvat
säikähdän omia askeliani
oudossa rytmissä keinuvat
lanteet ja pää, ehkä kohta räjähtää
en pysty myöntämään
että kaikkea tätä pelkään
osaan neuvoa muita
mutta oman elämän pidän umpisolmussa
ulkona on ukkonen
mun pitäisi olla onnellinen
rajailmiöt luovat elämään väriä
miksi ihmeessä kaikessa on omituinen värinä
ei mihinkään voi kohdistaa
musiikki valtaa tajunnan
mutta kummallinen humina löytää tiensä
aina uudelleen takaisin
oonko tulossa hulluksi
tuntuu että oksettaa
en pysy pystyssä en pysty seisomaan
pari tuntia sitten kaikki oli kunnossa
mitä jos vaan nukkuis pois, antais olla
luuletko että pystyt tuossa tilassa nukkua?
haluaisin niin uskoa
mutta niin tahtoisin paljon muutakin
muuhunkin luottaa
kuka alkoi mulle kyynisyyden myrkkyä juottaa
hukkaan kaiken tätä menoa
en tunnista avautuvia ovia
istun lattialla keskellä huonetta
tuijotan mun polvia
ne sentään vaikuttaa ees etäisesti tutuilta
hengitä sisään
hengitä sisään
hengitä
hengitä
..
muistan kun ennen tässä tilassa tiesin kenelle soittaa
tiesin kuka vastaa ja jaksaa kuunnella
mutta kaikki muuttuu, ei mikään ole ikuista
kaikilla on kiire tai ihan vaan elämä oma
onko väärin toivoa
että joku vois olla mun oma
saisin vielä edes kerran sanoa
että joku rakastaa mua
olla ylpeä siitä että olen olemassa
ennen kuin kaikki on lopussa
pelkään liikaa etten ehdi kaikkea kokea
pelko estää minua jo kokeilemasta ja olen umpikujassa
hiillos on kaunista
punaisen sävyt
lämpö valaiseva
voisin siihen jäädä
vaan tuijottaa
oma pää hiljenee hiljalleen
kai kaikki vielä selkenee

sillan alla lukee horo

peilistä tuijottaa pieni soft grunge taitelijahomo
se on selvästi masentunut, sillä on musta mekko
se on selvästi sinkku, sillä on pitkät kynnet
koska kaikkihan tietää ettei tuon näköinen voi olla heteroseksuaalinen
sillä on ADHD kun sen jalka vipattaa
tai sitten se on narkkari ja vieroitusoireissa
todennäköisesti molemmat
ja kun sillä on niittikäsikoru se on rikollinen
varastelee ja maalaa julkisia rakennuksia uusiksi
rintsikat melkein näkyy : nimetään tussuksi
ja hakataan tuusan nuuskaksi
kun tuollaisethan on vaan haitaksi

hei mitä jos otettais uusiksi?

peilistä tuijottaa nuori ihminen
se todennäköisesti olettaa olevansa nainen
tänään sillä on ainakin tehnyt mieli pukeutua mekkoihin
ja sen hiukset on vaaleanpunaiset
joten sillä varmaan on ajatukset
kun uskaltaa erota näinkin pienellä paikalla massasta
ei mahda olla aina helppoa
mutta katsos, sehän hymyilee
ehkä se on vahva ja uskoo itseen
sä
sinä
miten paikalle astuessani muuttaisit kuvaani?
uskallatko ottaa selvää?

minä kyllä voisin haluta hieman silittää
ja ehkä selittää
turhanpäiväisyyksiä ja filosofisia kysymyksiä
sillä mikäänhän ei meitä estä

"let's do it, let's fall in love"

käsi, kosketus, ote on hellä
hetkessä aika on pysähtynyt
ja kaikki  on mahdollista
kaunista

mitä jos käytäisiin venäjällä?
etsisin sieltä tutun tuttuni ja järjestäisin jotain
ei minulla suunnitelmaa ole, mutta ei kai sitä tarvikaan
oltaisiin vaan

kiivettäisiin jonnekin mistä näkisi koko kaupungin
voitaisiin kuvitella olevamme sen valtiaita
me hallittaisiin hyvin
saanhan käpertyä sun syliis
paleltaa

huulet, kosketus, olet hellä
löysin ihmeen aivan läheltä
siinä se oli, vain hiiren hiljaa
odottamassa että sen itse huomaan
pyörryttää

 jos opettelisin lentämään
voisin luokses pyrähtää
aina kahvitauolla ja mainoskatkoilla
saisit suukon poskelle tai kirjeen oven alle
olisin läsnä mutten kuitenkaan
"ota minusta puolet, kokonaista et saa"
vai uskaltaisinko tällä kertaa luottaa
ja unohtaa kaikki ne murheet mistä mun lauluissa kerrotaan

minä tulen hämyisistä kapakoista
ainaisesta tupakan savusta
voit haistaa sen mun hiuksista
mutta silloin olet jo koukussa
yksi pieni temppu ja saan sut kokonaan
mutta entä jos en sellaista enää haluakaan?

onko se surullista
vai antaako se toivoa
että täydellinen suunnan vaihdos on mahdollista?

selvitköön se seuraavassa luvussa

herätä keskiyöllä

en tiedä kumpi on vahingollisempaa
se mitä teen vai mitä jätän tekemättä
enkä osaa välttää kumpaakaan koskaan kuitenkaan

en tiedä kumpi on vahingollisempaa
olla nukkumatta ollenkaan vai
nukkua nukkua nukkua vaan

en tiedä kumpi on vahingollisempaa
olla minä vai olla olematta kukaan

enkä jaksa selvittää näistä mysteereistä yhtäkään

waiting for the surgery

jos minulla ei olisi enää silmiä
kuinka voisin sinun kauneutes nähdä?
jos menettäisin korvanikin
en enää kuulisi sun ääntäsi
jos en enää koskaan mitään haistaisi
hukkaisinko muistoistanikin tuoksusi?

mutta jos en enää koskaan mitään ihollani tuntisi
silloin, vasta silloin, menettäisin toivoni

vaan yhä aina uudelleen
todennäköisesti saapuisit ajatuksiini
vaikka makaisin koomassa viimeisellä hetkellä
kuvittelisin olevani sun vieressä
sillä vaikka kaikki muu olis kadonnutta ja harmaata
sinun vieressäs haluaisin olla

marmorikuulia kadulla

jos voisin varmaan antaisin
jokaiselle kymmenen miljoonaa tilaisuutta
rikkoa minut uudestaan ja uudestaan
mutta harva raskii ottaa vastaan
edes kymmenettä kertaa, sellaista se on

hän alkaa tajuta

havahduin hereille vaivaisesta horteestani
vai huomatakseni kuulutuksen
"aloitamme lähtövalmistelut hetken kuluttua"
ja sen yhden kyyneleen
joka varkain oli ilmestynyt tuntemattomasta syystä
sellaista se on

kaipaan tulevaisuutta

kaunis nainen katsoo minua päiväkirjani kannesta
eikä sekään oikeasti katso minuun
korkokenkä leukaa vasten on kiinnostavampi
tiedän paikkani
vai sen ettei sitä ole missään
sellaista se on

suutelen auringon kajoa

elämässäni on liikaa valoa
olen sokaistunut tästä kaikesta
enkä saa mistään otetta
aistit turtana yritän rämpiä kohti seuraavaa aamua
onneksi kesäisin ei käytetä herätyskelloja

saisinko halata sinua, jotta näkisit edes kerran vain kauniita unia