nyrkki kiertyy saippuakupliksi

voimattomuus on kierre
olen väsynyt en jaksa mitään
vajoan tyynyjeni sekaan
toivon maailmasta pois katoavani
sulkeutuvani pois kaikesta kamalasta
jos sieluni puhdistan
mihin sitten meen?
olen väsynyt siirrän tehtävät huomiseen
huomenna toistan taas vain saman uudelleen
en saa mitään aikaan minne mä meen mitä sitten teen?
kun kaikki ympärillä vaan tikittää lujempaa
sytytyslanka kohta pommiin jo uppoaa
näkyvistä katoaa tää katala kamala
kaikki muka kaunista
ha ha ja

a(r)vaamatonta materiaalia

jos sie oisit vastannu aiemmin.
oisit saanu kuulla et sua kaipasin.
kauniin runonkin sulle jo kirjoitin.
sitten kaiken kumitin ja unohdin.
en vaan voi sille mitään.
tiedän että oon jo elämän verran jälessä mut se on tää pää.
toimii palanen kerrallaan, ei koskaan toimi kokonaan ajallaan.
nyt se mulle koittaa kertoa, et sut haluaisin takaisin, mut ootko haluttavissa?
onks siit mitään hyötyä jos tän sulle paljastan? et sua yhä kaipaan.
en vakituisesti en kokonaan. on muitakin asioita jotka saa sydämmen lepattaan.
en oo vieläkään oppinu sydäntä yksinkertasesti kirjottaan.
voisitko tulla mulle elämästä opettaan?
tai oppimaan, uskon et molemmilla ois annettavaa.
kuinka kauan mun täytyy odottaa, että uskallan, tän sanoiks pukea.
entä jos tää on taas vaan virhearvio, liikku täysin turha?
jos ei tää teksti taaskaan mitään muuta.
soutaahuopaa, ei satamaankaan voi enää palata.
ei siellä meitä fanfaarit odota.
ennemmin tinasotilas armeija,
mut sekin me jaksettais yhdessä kohdata,
jos oltais toistemme tukena.
jaksammeko enää taistella?
kun molemmat jo omissa erissänsä haavoittuneina.
mut niin ne väitti ettei menneisyydel oo painoa.
se on tää hetki ja tulevaisuus jotka kertoo susta.
se miten selviät, miten tästä eteenpäin jatkat.
lupasit ottaa mut mukaan, vielä muistatko?

*poista?* *kyllä.* *viestiä ei lähetetty.*

melankolian kiertokulku

ne puhuu vierasta kieltä, jota en ymmärrä.
niil on oma tahto, ne mua hämmentää.
sanoo käänny oikee eiku ota pika vasen.
hyppään pientareelle, tajuun olevani ase.
itselleni, itseäni vastaan.
kaikki on tajutonta ja aivan turhaa.
sit vaan alan nauraa, joku huolissaan ravistaa
ja kysyy: mikä hätänä?
vastaan: tämä elämä ja ne tuhahtaa.
sanoo et oon huono, en osaa arvostaa.
valmista. sitä mitä annettiin jo äidin maidossa.
sen vaikutus on kadonnu noin elämä sitten.
no mitä sitte?
nauran vaan, tyhjää naurua.
säikähdän kaikua ja hups.
ympyrä sulkeutuu, kaikki sama vanha alkuun kulkeutuu.
vierasta kieltä jota en ymmärrä...