myrtilis stigmentus elinosa

aloitin uuden elämän
noin viidettäkymmenettä kuudetta kertaa tänä vuonna
taas aion pysyä lupauksissani
ja kasvaa ihmisenä varsin loistoihmiseksi
mutta eikö tämä kaikki jo ole todettu turhaksi?

olen vuoden ajan kulkenut tutkimuksesta toiseen
löytämättä kehostani yhtään osaa joka olisi täysin ehjä ja täysin kunnossa
nyt makasin viikon sairaalassa ja mitä sain käteeni
ne kirotut terveen paperit

nyt mulla on viikko aikaa miettiä elämää
onko siihen mitään lisättävää?
entä jos päättäisinkin olla lupaamatta mitään
ja opettelisin taas tarttumaan hetkiin?

näin unta että palasin sinne mistä vuosi sitten pakenin
heittäydyin taas väliinpitämättömäksi omasta itsestäni
aloitin vanhat tavat ja järjen hukkasin
olin hullu, mutta iloitsin

miksi jokainen valkotakkinen käskee hidastamaan ja vähentämään
vaikka minusta tuntuu ettei elämässäni ole enää sisältöä ensinkään
teenkö vain kaiken aikaa kaikkea liikaa
ilman että huomaan itse sitä ollenkaan?

kajoon kajoten

jos meidän on kuoltava nuorina
meidän on luotava valtavat läksiäiset
kutsutaan kaikki eksät ja niiden nykyiset
ja hämmennetään soppaa kertomalla meidän kuulumiset
oisin kyllä oikeesti halunnu sen lapsen
ja sun kanssa Eiffel- tornin huipulle
mutta kaikkea ei voi saada
niin juhlitaanko nyt edes kun voimme

oon kyllä aika varma että mun ensimmäinen ja sun viides panis sinä yönä
tuntuuks sustakin siltä? niissä kieltämättä on vähän samaa särmää
tarjoiltais boolia ihan vaan että voitais nauraa muiden hiprakoille
ja me juovuttais vaan toisistamme, jätetään ne päihteet muille

mut jos mä kuolisin huomenna
haluisin kyllä vielä kerran Pietarista hakea
askillisen niitä violetteja ja vaaleanpunaisia
ja muistella menneitä vuosia ja tapahtumia
tarjoaisit niille samoille naisille hatsit ja jämät
joita ennen niin isketin punaviinilasi toisessa ja tupakka toisessa kädessä

tulisko meillä ikävä entisiä elämiä?
kaipa meidän hiukan pitäis kliseisesti nyyhkäistä
kun joku kuitenkin mainitsis taas sen hukkuneen ystävän
mut sit voitas esittää diaesitys kaikista meidän töppäyksistä
ja toivoa että niillä edelleen ois hymy yhtä herkässä
kuin sillon kun me, noh oltiin eläväisiä

muistatko, kun silloin sulle nauroin etten usko mihinkään
en jumalaan en rakkauteen en elämään
ja sinä väitit uskovasi minuun
sinä ansaitsisit kyllä elää
en ole koskaan tavannut kauniimpaa sielua kuin sinä
ehkä, uskon kyllä, että jokainen niissä juhlissa
salaa hiukan rakastaisi sinua
minä olen jo vanha niin ulkoa kuin sisältä
mutta sinä rakkaani, loistat edelleen kuin
kuin
kuin
kuin uni

ja ulkona satoi lunta

minut aivopestään mielisairaaksi
sitten ne kysyy että pelottaako
vihaa tuota itsetietoisia virnettä hoitajan kasvoilla
kun yritän kyseenalaistaa ylilääkärin auktoriteetta

viime yö meni unetta
miten sitä tyyny märkänä kyynelistä
meinaako masentaa?
no saatana, kun et voi liikkua vaikka kuinka haluaisit
ja kaikki mitä saat kuulla, on ettei siihen ole selitystä

ja kun eihän tämä ole uusi asia
onhan sitä jo yritetty hoitaa
miten se tälläkään kertaa voisi yhtään paremmin toimia?
en oikein jaksa uskoa
ihmeitä ei tapahdu tässä maailmassa.

huone nro 13

eniten sattuu olla ilman sinua
kun olen itse kieltänyt sinua saapumasta
katkeamaton virta kyyneliä
onneksi olen yksin
mutta se tarkoittaa ilman sinua
ilman sinua

miten joku niin rakas
voi sattua niin paljon
minun olisi helppo olla näin rikki ja hajalla
jos ei olisi sinua vieressä katsomassa kuulemassa tuntemassa
olemassa olemassa
minun elämässä

kun ei voikaan enää kadota
illuusiossa ettei kukaan huomaisi

kun ei voikaan enää

kun haluaakin elää.

mate-pilli jauhopussissa

ei se ole surullista
kun ymmärtää että kaikki on huonosti
ei se ole surullista
kun huomaa että jää aina yksin
ei se ole surullista
kun ei jaksa liikauttaa sormeaan aamulla
ei se ole surullista

kello on keskiyö
ja minä huomaan taas selkeemmin kuin ennen
ne kaikki syyt miksi huuda en
miksi en itke miksi aina vaikenen
mietin milloin se kääntyi näin
tiedän olevani oikein päin
oikeaan suuntaan menossa
silti ei ole voimaa kamppailla

tiedän että on ihmisiä
jotka välittää musta, pysyy ympärillä
tiedän että on hetkiä
jollain vain hihitän kippurassa sängyllä
silti mikään ei jätä merkkiä
ei pienintäkään muistojälkeä
kaikki vain lipuu ohitseni
enkä edes muista mitä söin aamupalaksi

olen vain niin helvetin tyhjä että sattuu hengittää
tiedän että pitäis vaan kovemmin yrittää
pyristellä irti tästä kierrosta
olla oma-alotteinen vahva rohkea

mutten haluu tuottaa ongelmia
en haluu olla yhtään lisää enää tapetilla
tahtoisin vain nukkua
ja nousta aamulla ajoissa kaikessa rauhassa
elellä eteenpäin päivä kerrallaan
tehdä mitä kuuluukin, kaikki ajallaan
ei tarvis kerjätä armoa
ei tarvis selitellä poissaoloja

ei se ole surullista
olla alla päin
ei se ole surullista
kertoo miten jäi
ei se ole surullista
romahtaa
se on se kun ei ylös pääse vaikka kuinka autetaan.