sono solo io

onko sulla koskaan ollut niin ikävä ketään
että sä haluat vaan huutaa ja itkeä sitä miten tärkeää
ois että tää joku ois lähempänä
siinä käden kosketuksen etäisyydellä
että sen kainaloon sais käpertyä ja olla turvassa

kun kaksi ihmistä unohtaa, miten toisillensa puhutaan
hukkaa kännykköiden numerot ja tuhoaa muistonsa toisesta
kun kaksi ihmistä haluaa, vain oppia elämään omillaan
löytää sisäisen rauhansa, ilman sitä toista

siis miksi meinaan itkeä taas kun painan punaista luuria
sanoit heihei hyvää yötä ja silti pääni väittää etten enää kuule sinusta
minulla voisi olla kaksi pelkoa, se etten sua enää koskaan tavoita
ja se että tulet takaisin vain puoliksi
sillä minä en osaa unohtaa
vaikka kuinka yritän olla muistamatta
tunnen sinut päästä varpaisiin ja takaisin, telepatialla luen ajatuksesi
vain vilkaisemalla sinua sivusilmällä, tiedän oletko maailmasta kärryillä

miksi tälläisestä pitäisi luopua?
jos ei vain samoja asioita osata haluta
on yhteen sovittaminen melkoista haastetta

enkä minä edes osaisi sanoa
mitä saattaisin sinusta haluta.

unista

heräsin äänettömään huutoni
muistaminen sattuu joskus eniten
tajusin nyt sen jonka tajusin silloin
kun puhelin soi ja olin yksinäisempi kuin koskaan
kerroin hänelle elämäni
yritin selittää miksi olen mitä olen
kun olin lopettanut hän kysyi juuri ne kysymykset joiden tiesin sattuvan eniten
hän käski itkeä vaikka olin juuri kertonut etten osaa
hän sanoi haluavansa auttaa vaikka hetkeä aiemmin sanoin pärjääväni omillani
hän käski muuttaa itseäni, sitä muutosta juuri olin kuvannut

älä koskaan lupaa mitään
sillä huominen pyörtää kuitenkin jokaisen sanasi tuhat kertaa ympäri
älä koskaan halua ketään
sillä kerran rakastuttaessa sydänjuuria myöten et pääse enää irti
luulin päässeeni
heräsin aamulla äänettömänä huutooni

yksi ihminen haluaisi minut, voisin ehkä saada toisen mutta kaipaisin silti kolmatta
onko kaikki vain sitä mitä kuulen jatkuvasti
olen itsekeskeinen kiittämätön paska
olen eksynyt elämässäni monta kertaa mutta eniten sattuu hukata sanojen virta
kun se ainoa köysi joka estää sinua putoamasta katkeaa, oletko valmis putoamaan

sanoin kuolevan kiehtovan minua
en siltikään halua kuolla
olin liian kauan paossa elämää
nyt ei ole enää mitään, mitä käteen jää
öisin ei ole enää pimeää
en pääse piiloon istumaan nurkan taakse
jäisinkö makaamaan eteisen lattialle
sillä sinä et minua viereesi ota
en ehkä edes haluaisi tulla
herättämään olematonta toivoa itseeni
enkö käynyt tämän jo kymmenen kertaa läpi

lähes sata vuotta vanhat seinät kuuntelevat neljää kieltä ja silti ymmärtävät kaiken
miten kadotaan tapetin taakse, piiloudutaan paneeleihin
lakataan olemasta olemassa

sanat ei riitä
niitä voi pilkkoa paloitella viekotella suostutella
saada toimimaan kuten halutaan
ei saa koskaan luottaa
vain siihen, minkä tietää olevan totta voi nojata
mistä sen voi tietää?
ei sitä voi tietää
liian helppo on eksyä tieltään
jota ei koskaan ole ollutkaan
jos kaikki onkin pelkkää kuvitelmaa

minun mielikuvitukseni täytyy olla köyhä

muistoja kaukomailta

-saatanan seksikästä kuten tanssisi                                    
    pulla

miksi käytät nuin rumaa kieltä?                                            
  monella

-mutta enkö käytäkin ihan vitun hyvin?                              
  che cazzo

jättäisit rauhaan, haluan vain olla                                        
   professoressa

-mitä sinäkään halujasi tiedät, annas opetan                      
   destra o sinistra

juoksee pois, ei halua kuunnella                                          
   porca troia

-istuu alas, naurahtaa, ei ymmärtänyt tämäkään arvoaan    
   sempre triste

kyyneleet loppui jo viime viikolla                                      
    aspetta

-odottaa valmiina seuraavaa                                              
    sicurissima

päättää ettei palaa enää koskaan                                          
   è finita

keskellä ei mitään

minulla on se ilma
                      ja villasukat
                      tarvit ollaksesi elossa
huomenna lavatanssit
peräkärryssä ohitsesi lipuvat
pilvet linnat ostoskeskukset
                    osta mitä haluat
                    kaksi kolmen hinnalla
kukkamekot                                   hautajaiset
                                                       eilen oli vielä enemmän
kesäpäivä laiturilla
varpaat ja jäätelötötterö
veden pinnalla
renkaita
             et koskaan oppinut
renkaita
             kuinka puhaltaa
oikein
          kolmesti syvään
          ja kielellä sisään
täydellinen nautinto
                               muistatko häntä vai sitä
voiko koskaan rakastaa
ihmistä                         vai vain rakastamista
onko pakko ottaa
haluaa antaa haluaan
päästä eroon             pois
                                 ajatukset
maantien harmaat hiukset
punatut huulet tuhriintuvat suudeltaessa
minun vai hänen                                     et muista
ei välitetty muista
nuista tutuista nutuista
                                    loittonevista
onnellista
kummallista
Elossa.

hetkestä irtautumista

olen alkanut ymmärtämään,
selkeämmin kuin vielä eilen

olen hukannut itseni

onnekseni tapasin ihmisen
joka muistutti minulle mitä olin

olen..?

milloin minusta tuli se hiljainen
enää ajatuksiani ääneen sano en
säikähdän edelleen peilikuvaa joka irvistää
ilman että tiedostan miten kasvolihaksia käytetään

kehoni on oppinut toimimaan omillaan
nukkuva pää ei paljon kykenekään ohjaamaan

joko olisi aika nousta?

matkalaukkuja ympäri huonetta
aina tulossa, aina menossa
millaista on olla perillä?
minä en muista

minä en muista
minä en muistanut paljoakaan
punaviiniä ja tupakkaa
silti eilistä en mieleeni saa
aistini ovat turrat
syön, juon, kuulen, kosken,
mutta siltikään mistään mitään tajua en

kun on tarpeeksi kännissä
aivot lakkaavat tallentamasta tapahtumia
mutta kun on vesiselvä, kello kuusi illalla ja makaa yksin kotona
mistä tämä tyhjyys voi johtua?

miksi?

miten?

milloin?

niin paljon kysymyksiä, joihin en osaa vastata
ja kun sanon : en tiedä..
minua katsotaan kieroon ja hymähdellään
luuleeko tuo olevansakin jotain??

oi tietäisivät vain
minähän pystyn mihin vain
joskus..jo kauan sitten kuitenkin
lempinimekseni Kameleontin sain
se joka on aina oikella tavalla tilanteessa
se joka tulee toimeen kaikkien kanssa
se jolle on helppo puhua, joka osaa kuunnella
se joka on hyvä lähes kaikessa

ja nykyisin makaan kotona peittojen välissä piilossa
turvassa pahalta maailmalta
unohtamassa hieman lisää ja vajoamassa syvemmälle
ennen rakastin uimistakin
nykyään varmaan vain kivenä pohjaan vajoaisin

kaksi viikkoa eristyksissä
palattuani ulkomaailmaan seisoin vain ja tuijotin

ihmisiä, jotka puhuvat minulle
pitäisi tuottaa muutama sana huulille, ja ulos
miten julkisilla paikoilla käyttäydytään
minne katos mun pää
joka oli aina kartalla kaikesta
pitäiskö mun taas maskit ja roolit kaivaa kaapista
juuri kun olin pääsemässä lähemmäs minuutta

ja pah, äänettömänä ihmisistä loitolla
pyörtyilemässä ruokalakon seurauksena
makaamassa pimeässä aamu kolmelta
sellainenko haluan vakituisesti olla?