hetkestä irtautumista

olen alkanut ymmärtämään,
selkeämmin kuin vielä eilen

olen hukannut itseni

onnekseni tapasin ihmisen
joka muistutti minulle mitä olin

olen..?

milloin minusta tuli se hiljainen
enää ajatuksiani ääneen sano en
säikähdän edelleen peilikuvaa joka irvistää
ilman että tiedostan miten kasvolihaksia käytetään

kehoni on oppinut toimimaan omillaan
nukkuva pää ei paljon kykenekään ohjaamaan

joko olisi aika nousta?

matkalaukkuja ympäri huonetta
aina tulossa, aina menossa
millaista on olla perillä?
minä en muista

minä en muista
minä en muistanut paljoakaan
punaviiniä ja tupakkaa
silti eilistä en mieleeni saa
aistini ovat turrat
syön, juon, kuulen, kosken,
mutta siltikään mistään mitään tajua en

kun on tarpeeksi kännissä
aivot lakkaavat tallentamasta tapahtumia
mutta kun on vesiselvä, kello kuusi illalla ja makaa yksin kotona
mistä tämä tyhjyys voi johtua?

miksi?

miten?

milloin?

niin paljon kysymyksiä, joihin en osaa vastata
ja kun sanon : en tiedä..
minua katsotaan kieroon ja hymähdellään
luuleeko tuo olevansakin jotain??

oi tietäisivät vain
minähän pystyn mihin vain
joskus..jo kauan sitten kuitenkin
lempinimekseni Kameleontin sain
se joka on aina oikella tavalla tilanteessa
se joka tulee toimeen kaikkien kanssa
se jolle on helppo puhua, joka osaa kuunnella
se joka on hyvä lähes kaikessa

ja nykyisin makaan kotona peittojen välissä piilossa
turvassa pahalta maailmalta
unohtamassa hieman lisää ja vajoamassa syvemmälle
ennen rakastin uimistakin
nykyään varmaan vain kivenä pohjaan vajoaisin

kaksi viikkoa eristyksissä
palattuani ulkomaailmaan seisoin vain ja tuijotin

ihmisiä, jotka puhuvat minulle
pitäisi tuottaa muutama sana huulille, ja ulos
miten julkisilla paikoilla käyttäydytään
minne katos mun pää
joka oli aina kartalla kaikesta
pitäiskö mun taas maskit ja roolit kaivaa kaapista
juuri kun olin pääsemässä lähemmäs minuutta

ja pah, äänettömänä ihmisistä loitolla
pyörtyilemässä ruokalakon seurauksena
makaamassa pimeässä aamu kolmelta
sellainenko haluan vakituisesti olla?