kohtaamisia

juoksen sua puoliväliin vastaan.
sinä odotat siinä ja kaappaat mut syliisi.
suikkaan suukon poskellesi ja kuiskaan miten sua kaipasinkaan.
sä vastaat ettei aikaakaan kun me uudelleen taas kohdataan.
aina kuin ikuisuus olisi välissä,
vaikka todellisuudessa olisi eilinen.

~laitoin viestin, kasvoi kahdeksi.
asiaa riittäisi vuosiksi, voisi nitoa kirjoiksi.
mutta vain yhteen sanaan on mahdollista tiivistää.
Rakastan.
sitä kuitenkaan en uskalla kirjoittaa.
joten tyydyn kiertelemään ja kaartelemaan.
asiaani kaikin tavoin piilottelemaan.
sillä uskon ettei vaikutusta kuitenkaan,
positiivista ainakaan.

~sä vastaat ja saat mut nauramaan.
mun on pakko nauraa etten itkisi.
sillä jokaisen tekosi voisi tulkita toisin, jos voisin,
sua omakseni kutsua, mutta sellaista taitaa olla aivan saduissa.
ei tästä maailmasta, ei tästä todellisuudesta.
koulussa on opetettu erottamaan tämä hetki harhasta,
ei pitäisi enää tuottaa vaikeuksia.
mutta kun unelmillaan todellisuutensa värittää,
saattaa kokonaan ilman värejä todellisen maailmansa jättää.
sillä unelmat ovat harhaa vaan,
ja harhat katoaa aikanaan.

~koulun käytävällä, satumme vastakkain.
muka vahingossa, mutta totta kai tämänkin suunnittelin.
halusin nähdä kasvosi, nuo kauneimmat maailmassa
halusin kuulla naurusi, jotta voisin itsekin hymyillä.
mikä minun siis on?
siinä sinä nyt olet edessäni, mutta haluaisin juosta pois.
lukittautua vessaa itkemään tai mieluummin karata metsään.
tai valtatielle, josta liftaisin pois.
mutta koska sinä jäisit tänne, minä tulisin palaamaan sinun luoksesi.
ennemmin tai myöhemmin.

Odelia illianoisista vai toisinpäin?

sä naurat, en kuule mitään muuta.
sä laulat, en voi olla tuijottamatta suutas.
sä itket, sut syliini suljen.
sä kuuntelet, imet minusta sanan jokaisen.

ja mä kerron kaiken, enää pelkää en.
mä uskon että ymmärrät kyllä.
olet valmis, tai ehkä olit jo eilen.
mutta Nyt minäkin olen.

älä lähde viereltäni koskaan.
en jaksais perässäsi juosta,
sillä en ajatellut jatkaa ilman että rinnaltani kaltaises löydän.

sä huudat, miten ihanaa on elämä.
sä tanssit annat musiikin sua viedä.
sä juokset, mutta onneks mun luokse.
sä valaiset, yön synkimmänkin talvisen.

ja mä tarvitsen, ennen kuin lumet sataa.
ennen kuin maa alkaa loistaa.
tarvin sinut tähtien valoa toistamaan.
lämmittämään tärisevää kehoani.
ennen kuin takan saan syttymään.
jonkun jäätyneet kyyneleeni pyyhkimään.

haluaisin sinut.

Odelia ja Illianois

Odelia ja Illianois.

 Kaksi yhdessä kaunista.
Kaksi puolikasta.
Kaksi palasta maailmaa.
 Kaksi tulevaa.

Maailma täysin tyhjä.
Ihan yksin kumisee.
Ilmestyy viereen toinen, samanmoinen.
Ei ensin ole huomaavinaankaan.
Pitää hieman töytäistä että herää.
Siitä sitten leikki alkaa.
Ei ole kylmä enää, kellään.

Kaksi yhdessä, ilman ei mitään.
Ei paitaa, peppua, ole erillään.
Kaksi tärkeintä toisillensa.
Kaksi ei koskaan aio omillensa, teilleen erota.