ajatuksia unettomina öinä

1.
Rakkaus on kadotettu maailmasta lähes kokonaan
parempia sanoja tälle olis haluta tai omistaa
ei osata enää arvostaa ei kunnioittaa ei luottaa
on vaan kaikki kiinni siitä, et on joku jonka viereen nukahtaa
et yksin ole kokonainen, meille kerrotaan siitä jatkuvasti
miten löytääksesi itsesi, teitä täytyykin olla kaksi
tosi harvoin enää rakastutaan yhtäaikaa tosta noin vaan
most of the times toinen vaan suostuu ehdotukseen
ja siitä kaikki alkaa
mut niin helppoa on myös erota,
jatkaa matkaa kun ei enää ole pelkkää ruusuja ja onnea
arki on puuduttavaa, riitely kiduttaa
kun yhteinen aika on kortilla, muistetaan harvemmin enää iloita
siitä vain, että se toinen on olemassa
voi käydä puoli vuotta muualla ja palata tyytyväisenä kun tietää että joku on oottamassa
mutta kaipasitko oikeasti sitä ihmistä,
vai sitä että joku sai sut tunteen olevas tärkeä?
onko nykyajan rakkaus vaan minäkuvan pönkitystä
rakastatko rakastamista vai sitä tiettyä ihmistä?
olisko helpompaa, jos et kumppanias saiskaan valita
sulle vaan annettais joku, parhailla mahdollisilla ominaisuuksilla
ja sitten olisitte yhdessä nyt ja aina

Haluisin osata rakastaa
mut saan itseni jatkuvasti kiinni vaan läheisyyden kaipuusta
en ole ehkä vielä läksyjäni oppinut
liian vähän, vai liian monta ihmistä olen tuhonnut
muistan totta kai, ne ensimmäiset jotka mut niin maihin sai
muistan totta kai, ne joihin oppejani kokeilin
jotka lähes hulluuden partaalle ajatin
muistan totta kai, sen kun ensimmäisen kerran rakastuin
mutta valitettavasti, tai ehkä onneksi
hän ei koskaan ollut mun

Ihmisiä on niin helppo manipuloida toimimaan, juuri niin kuin haluaa
mutta vaikeampaa on luottaa ja uskaltaa, myös itsestään jotain paljastaa
kun sanoo rakastaa, se tarkoittaa sekä ottaa, että antaa
vain toisella ei voi suhde kauaksi kantaa

Ajatus platonisesta rakkaudesta,
voiko sellainen olla todellisuutta?
mutta kosketus, se on sitä kauneutta
seksuaalisuus vain monesti saapuu turmelemaan sen puhtautta
jos ei olla tarkkoja, annetaan himolle kaikki valta
voidaan vetää matto kestävimmänkin rakennelman alta
jos ei olla tarkkoja, ei ole olemassa tulevaisuutta
jos oltaisiin rakastuneita, ei muulla olisi väliä
oltaisiin onnellisia ihmisiä,
harvinaisuuksia tässä elämässä

2.
Toteat, "näen tulevaisuuteen" ja hieman naurahdat
sanon, "palvon hiljaisuutta" ja se ainakin on totta
kysyt, "onko olemassa, platonista rakkautta?"
hetki hiljaisuutta, "je ne sais pas,
mutta tiedäthän sen, kosketus on kaunista.
eikä siinä tarvi olla, mitään seksuaalista.
ei himoa, ei halua, ei läheisyydenkaipuuta.
sellainen ei ole aitoa."

Ja me vain makaamme hiljaa
pohdimme täydellisyyttä
mikään ei meitä hämmennä
jossain ajaa auto, kaksi autoa
mut ne ei meitä löydä, onneamme varasta

Sanot, "anna kätesi, niistä sulle ennustan."
katson suoraan silmiis, "en halua kuulla."
käännän kasvos peiliin, sinut paljastan
hiukset epähuomista, aivan takussa
huulipunat löytyis, tumpeista takapihalta
tässä hetkessä on jotain taianomaista

Hetki ennen aamunkoittoa, kuuntelemme sadetta. Käteni ympärilläs, siihen viimein nukahdat.

Siinä makaan hiljaa
tarkkailen rauhallista olemustas
tässä hetkessä aikaa ei ole olemassa
jossain ajaa auto, kaksi autoa
mutta ne ei meitä löydä
me ollaan piilossa

yksi lause karkaa unisilta huuliltas:
minä rakastan vain sinua
non é vero, ma oggi posso dormire qua
huomisesta ei vielä ole varmuutta

siitä itsestään

voin aina sanoa, minä rakastan häntä.
en vain aina välttämättä muista sukupuolta saati ihonväriään.
en muista miltä hän muutenkaan näyttää
entä mistä makeasta hän tykkää?
vai söikö hän sittenkään koskaan mitään..

voin aina sanoa, minä rakastan häntä.
puhun selkänsä takana hiljaa kuiskaten,
etten vain mitään muuttaisi, mahdollista tekisi mahdottomaksi.
taikka toisinpäin.

olen vain viime aikoina kyynistynyt onnenkantamoisten suhteen.
näen onnea kaikkea ympärilläni, ja ajoittain sisällänikin
kun aurinko lämmittää kasvojani ja saan hengittää kaiken syvälle sisääni
kaiken kevään tuoksun ja tunnelman
ja sinut

sinä aamuna, jos ollaan rehellisiä,
en muistanut edes miltä näytät
mutta seuraavana päivänä, enkä tiedä mistä,
leijaili jostain jotain, josta tunnistin sinut
en tiedä oliko se tuoksu, vai ajatus,
tuskin maku kumminkaan
mut jotain kaunista, ja se sai mut taas muistamaan miltä tuntui kosketus iholla
miltä tuntui olla läsnä jokaisella solulla
olla elossa muistamatta kuolemaa
olla kuolevainen, mutta kuolemattoman onnellinen

"voisin melkein toivoa, että rakastaisit minua
voisin melkein sanoa, että rakastaisin sinua."
lukee kalenteriin kansissa, ja taas kerran, nämä lauseet ovat lähes ainakin jotenkuten kuitenkin totta.

onhan sentään kevät.