voin aina sanoa, minä rakastan häntä.
en vain aina välttämättä muista sukupuolta saati ihonväriään.
en muista miltä hän muutenkaan näyttää
entä mistä makeasta hän tykkää?
vai söikö hän sittenkään koskaan mitään..
voin aina sanoa, minä rakastan häntä.
puhun selkänsä takana hiljaa kuiskaten,
etten vain mitään muuttaisi, mahdollista tekisi mahdottomaksi.
taikka toisinpäin.
olen vain viime aikoina kyynistynyt onnenkantamoisten suhteen.
näen onnea kaikkea ympärilläni, ja ajoittain sisällänikin
kun aurinko lämmittää kasvojani ja saan hengittää kaiken syvälle sisääni
kaiken kevään tuoksun ja tunnelman
ja sinut
sinä aamuna, jos ollaan rehellisiä,
en muistanut edes miltä näytät
mutta seuraavana päivänä, enkä tiedä mistä,
leijaili jostain jotain, josta tunnistin sinut
en tiedä oliko se tuoksu, vai ajatus,
tuskin maku kumminkaan
mut jotain kaunista, ja se sai mut taas muistamaan miltä tuntui kosketus iholla
miltä tuntui olla läsnä jokaisella solulla
olla elossa muistamatta kuolemaa
olla kuolevainen, mutta kuolemattoman onnellinen
"voisin melkein toivoa, että rakastaisit minua
voisin melkein sanoa, että rakastaisin sinua."
lukee kalenteriin kansissa, ja taas kerran, nämä lauseet ovat lähes ainakin jotenkuten kuitenkin totta.
onhan sentään kevät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti