Päivä nro 1

Sä käskit pysähtyä ja miettiä miltä musta tuntuu
No miltä tuntuu kun viivytän puhelua kolme päivää ja kun lopulta soitan mulle ei vastata
Tai miltä tuntuu kun kuulen postin putoavan eteisen välioven taa ja päivä ei ole tarpeeksi aikaa noutaa sitä
Minä luulin sinun tulleen kotiin
Niin kuin silloinkin kun naapuri tuli
Minä teen niin paljon koko ajan saamatta mitään aikaan ja tekemättömyys on ainakin sata kertaa kuormittavampaa kuin minkään tekeminen koskaan
Ja on epäreilua, että kivatkin asiat kuormittavat
On epäreilua, ettei ikäviä asioita voi pikakelata ja ne on vielä viimeisiä muistoja kun muisti alkaa viimein hapristua
Kun pimeä on kaikkialla pehmeää yllä ja alla ja takapihalla leikkivät lapset
Eilen jouduin palaamaan sisälle parvekkeelta sillä sinne kuuluivat koulujen kellot
Olin asunut tässä kaksi päivää vajaa kaksi viikkoa ja kuulin ne ensimmäisen kerran vaikka ei ole edes mikään loma sillä enhän minä inhimillisiin aikoihin päätä muuttaa elämäni suuntaa
Rahalla ei tunnu olevan mitään arvoa ja materia on vain turhaa painolastia

Mutta miltä minusta tuntuu
Sitä en tiedä
Suurimmaksi osaksi olen tyhjä ja uupunut ja petollisen rauhallinen
Kuin mikään ei koskisi minua vaikka tiedän meneväni hipaisustakin rikki
Siksi pyydän että lyöt minua kovempaa sillä se on kipua jota voi hallita
Eniten minuun sattuu kun minuun ei satu
Silloin on myönnettävä, että tätä ei korjata vitamiineilla ja hivenaineilla eikä edes rauhoittavilla
Tämä minun täytyy itse työstää itseni kanssa ja siihen menee aikaa
Kauan
Paljon kauemmin kuin olisin valmis siihen tuhlaamaan
Sillä siltä minusta tuntuu
Kaikki ennen kuin olen tuottava itsenäinen yhteiskunnan jäsen on tuhlausta
Yhteiskunnan varojen tuhlausta
Kaikkien resurssien tuhlausta
Omien kykyjeni tuhlausta
Ajan tuhlausta
Rahan tuhlausta
Ilman jota hengitän tuhlausta

Olisinko parempi ilman ilmaa
Veri imettynä suonista sinisenä
Kuolleena
Olisinko siten kauniimpi
Sillä kauneus on ikuista, kauneus on pysyvää
Se on ominaisuus, jota ei voi kukaan riistää

No tätä en usko enää itsekään

Sanoilla on aivan liian helppo lähteä leikkimään

kaikukopassa kaikuu

jäätävää
miten yksinään
niin helposti jää vain oman päänsä sisään itkemään elämää
eikä nää
mitään
mikä tapahtuu korvien ulkopuolella
eikä jaksa hahmottaa
miten pieniä omat ongelmat saattaakaan olla
kun ei ole vertailupohjaa
kun on vaan minä ja mun pää
ja niin helvetisti turhaa sanahelinää

Kasvamisesta

Onko aikuisuus sitä,
että sä et jää märsyämään jos on mentävä?
Onko aikuisuus sitä,
että sä kävelet kotuin asti vaikka jalat ei meinaa kantaa?
Onko aikuisuus sitä,
että sä pyykkäät ja laitat ruokaa vaikka ei vous vähempää kiinnostaa?
Onko aikuisuus sitä,
että laitat arjen toimimisen hetken tunteen edelle?

Onko aikuisuus sitä,
että lakkaa kyseenalaistamatta tyhjänpäiväisiä asioita?
Onko aikuisuus sitä,
ettei enää edes yritä tanssia tuulimyllyjen kanssa?
Onko aikuisuus sitä,
että sä unohdat kuka otti viimeisen palan kakkua?
Onko aikuisuus sitä,
että sua ei enää oikeastaan kiinnosta,
kunhan asioilla on tapana järjestyä ja olla kunnossa?

Onko aikuisuus sitä,
että oppii rakastamaan ihan vaan eloa puhtaimmillaan,
ilman päivittäistä joka hetkistä kipuilua
joka ikisestä asiasta?

Ajatus ajan tuolta puolen

Ehkä mä rakastan sua enemmän kuin ketään muuta koskaan
Mutta mä en anna sun kohdella mua kuin ilmaa
Sillä usko tai älä
Mä taidan kuitenkin rakastaa itseäni vielä enemmän

Laulu harmaasta puusta

Minut on luotu toisen kylkiluusta
Minut on rakennettu palasista puolikkaaksi
Minä olen ollut rikki aina
ja yksin tulen aina olemaan jatkossakin

Minäkin väsyn ihmisjoukoissa
ja intensiivisistä ihmiskohtaamisista
Mutta vielä enemmän mua sattuu olla kaksin pääni kanssa
Silloin kukaan ei puhkaise kuplaa
Palauta horisonttiani oikeaan kohtaan

Minä en ole joutsen enkä kyyhkynen
Olen kai varis mut mustalvalkoinen
Tai pelkkää harmaata on tää
Kelo jossa mä kukun kun sä mut näät
En väreistä tiedä enkä luontoa tunne
Mutta sen muistan että sun iholla mua ei kiinnosta
Olenko ehjä vai puolitiessä huomisesta
Vai tuomiosta viimeisestä
En sitä tiedä

Mä en uskalla
edes kaivata
ihoasi mun ihon alla
Mä en uskalla
ääneen sanon
kuinka paljon mä vaan haluaisin sut tuntea
Mun iholla

Minua ei luotu ehjäksi
Eikä annettu käyttöopasta
Miksi on niin helppoa
Muiden elämistä huolehtia
Mutta omasta en uskalla tehdä arvokasta

Saanko pyytää,
mua rakasta.

Rantti

Me ei olla sama ihminen
Vaikka oltais samanlaisia
Sä et tunne tätä merta
Vaikka tietäisitkin mitä on kellua
Ajelehtia ilman suuntaa
Ilmansuunnista mikä vaan voi olla taivas tai lisää tuskaa
Mä en syntynyt yksin en oo koskaan yksin ollutkaan
Vaikka ainoa lapsi mua ei yksinäisyys koskaan saanu koskettaa
Mut sit mä kasvoin ja suutuin ja muutin pois
Ja I'm a goddam liar jos sanon et mul nyt hyvä olla ois
Ei sitä osaa arvostaa
Yhtään mitään ennen kuin ei ole enää sitäkään
Varmaan ensimmäistä kertaa muhun kevät iski syksyllä
Ei näy värejä ei tunnu kesän hiipuvaa lämpöä
Siis onks se väärin jos mä haluaisin tuntea
Edes jotain, tuntea olevani elossa
Mut en jaksa edes ovesta ulos astua
Jos siel ei kukaan oota
Ei oo kukaan mua vastassa
Mä oon laumaeläin vaikka kuinka sutta koitan matkia
Mä kaipaan seuraa, iloa ja kosketusta ja
Jonkun joka oman kehäni katkaisee
Se liian helposti mut yksinäni nielaisee
Siis tuu ja vie pois
Johdata mut seikkailuun
Tai ota syliin niin että mä hetkeksi ees ehjäksi tuun
Jos oisin jätkä tää ois tosi diippii shittiä
Mut ku en oo niin mä oon vaan säälittävä.

Huutolainen

Olla irrallinen
Saamatta otetta yhtään mistään
Sylistä syliin ja maailma pyörii
Oksettaa
Ilman ankkuria on mahdotonta pysyä paikallaan
Seilaan vapaana pitkin ulappaa
Haluan satamaan
Oman kotini turvaan
Mutta ei ole kotia
Ei paikkaa missä levätä rauhassa
Älä herätä
Ei kukaan voi pelastaa
Eikä edes nostaa ylös ojasta
Jos et jaksa itseäsi kannatella
Seistä omilla jaloillas maailman teillä
Valtateillä on loputon kuhina
Miten osata suhtautua siihen jatkuvana virtana
Kun ei anneta ohjeita mutta oletetaan silti että niiden mukaan kuuluu toimia
Ulkona on aivan kamala ilma
Ja se on ihanaa
Kukaan ei voi syyttää minua sisällä nyhväämisestä
Sinä
Ota minut syliin ja pidä kii
Äläkä päästä irti
Älä päästä lähtemään
Älä ainakaan ennen kuin uskon
Ettet sä oo lähdössä mihinkään
Tuntuu että olen pitkä pettymysten sarja
Aina kun olen irti hihnasta
Mua ahdistaa
Opinko koskaan ihmisiksi olemaan?