kohtaamisia

juoksen sua puoliväliin vastaan.
sinä odotat siinä ja kaappaat mut syliisi.
suikkaan suukon poskellesi ja kuiskaan miten sua kaipasinkaan.
sä vastaat ettei aikaakaan kun me uudelleen taas kohdataan.
aina kuin ikuisuus olisi välissä,
vaikka todellisuudessa olisi eilinen.

~laitoin viestin, kasvoi kahdeksi.
asiaa riittäisi vuosiksi, voisi nitoa kirjoiksi.
mutta vain yhteen sanaan on mahdollista tiivistää.
Rakastan.
sitä kuitenkaan en uskalla kirjoittaa.
joten tyydyn kiertelemään ja kaartelemaan.
asiaani kaikin tavoin piilottelemaan.
sillä uskon ettei vaikutusta kuitenkaan,
positiivista ainakaan.

~sä vastaat ja saat mut nauramaan.
mun on pakko nauraa etten itkisi.
sillä jokaisen tekosi voisi tulkita toisin, jos voisin,
sua omakseni kutsua, mutta sellaista taitaa olla aivan saduissa.
ei tästä maailmasta, ei tästä todellisuudesta.
koulussa on opetettu erottamaan tämä hetki harhasta,
ei pitäisi enää tuottaa vaikeuksia.
mutta kun unelmillaan todellisuutensa värittää,
saattaa kokonaan ilman värejä todellisen maailmansa jättää.
sillä unelmat ovat harhaa vaan,
ja harhat katoaa aikanaan.

~koulun käytävällä, satumme vastakkain.
muka vahingossa, mutta totta kai tämänkin suunnittelin.
halusin nähdä kasvosi, nuo kauneimmat maailmassa
halusin kuulla naurusi, jotta voisin itsekin hymyillä.
mikä minun siis on?
siinä sinä nyt olet edessäni, mutta haluaisin juosta pois.
lukittautua vessaa itkemään tai mieluummin karata metsään.
tai valtatielle, josta liftaisin pois.
mutta koska sinä jäisit tänne, minä tulisin palaamaan sinun luoksesi.
ennemmin tai myöhemmin.