vaaleanpunainen puu

nousen sängyltä
seinät heiluvat
säikähdän omia askeliani
oudossa rytmissä keinuvat
lanteet ja pää, ehkä kohta räjähtää
en pysty myöntämään
että kaikkea tätä pelkään
osaan neuvoa muita
mutta oman elämän pidän umpisolmussa
ulkona on ukkonen
mun pitäisi olla onnellinen
rajailmiöt luovat elämään väriä
miksi ihmeessä kaikessa on omituinen värinä
ei mihinkään voi kohdistaa
musiikki valtaa tajunnan
mutta kummallinen humina löytää tiensä
aina uudelleen takaisin
oonko tulossa hulluksi
tuntuu että oksettaa
en pysy pystyssä en pysty seisomaan
pari tuntia sitten kaikki oli kunnossa
mitä jos vaan nukkuis pois, antais olla
luuletko että pystyt tuossa tilassa nukkua?
haluaisin niin uskoa
mutta niin tahtoisin paljon muutakin
muuhunkin luottaa
kuka alkoi mulle kyynisyyden myrkkyä juottaa
hukkaan kaiken tätä menoa
en tunnista avautuvia ovia
istun lattialla keskellä huonetta
tuijotan mun polvia
ne sentään vaikuttaa ees etäisesti tutuilta
hengitä sisään
hengitä sisään
hengitä
hengitä
..
muistan kun ennen tässä tilassa tiesin kenelle soittaa
tiesin kuka vastaa ja jaksaa kuunnella
mutta kaikki muuttuu, ei mikään ole ikuista
kaikilla on kiire tai ihan vaan elämä oma
onko väärin toivoa
että joku vois olla mun oma
saisin vielä edes kerran sanoa
että joku rakastaa mua
olla ylpeä siitä että olen olemassa
ennen kuin kaikki on lopussa
pelkään liikaa etten ehdi kaikkea kokea
pelko estää minua jo kokeilemasta ja olen umpikujassa
hiillos on kaunista
punaisen sävyt
lämpö valaiseva
voisin siihen jäädä
vaan tuijottaa
oma pää hiljenee hiljalleen
kai kaikki vielä selkenee