"Neiti takkutukka, lumpeenkukka, kompuroiva raitasukka,
laulaa kolikoita ha-a-attuun.
Laulaa kuninkaista, sotilaista, Liisoista ja ihmemaista,
ja siitä kuinka sa-a-attuu-uu-uu."
milloin unohdin, että vilkkumaa
osaa kertoa millainen olen
milloin unohdin, että kauniimpaa
on olla hiljaa kuin jauhaa paskaa
milloin unohdin, paikallaan
ei tarkoita jumittunutta tilaa
milloin unohdin, miten elämän kirjaa luetaan?
pitäisi kirjoittaa laulu kuninkaallisista
pitäisi muistaa taas, miten sanat melodioiksi muutetaan
pitäisi tarttua kynään vaan ja raapustaa
siitä miltä tuntuu, miten ajatellaan
että elämän ois tarkoitus olla helppoa
yksinkertaista, selkeää ja mutkatonta
mutta sellaisessa tarinassa
tylsistyisin jo alkukahinoissa
sivujen tuoksu
karkuun juoksu ja takaisin paluu
maalissa odottaa se mitä haluun
mutta mitä se on
olisko se kaivo pohjaton
jonne sais vain hypätä uskoessaan osaavansa lentää
ja sitten vain liitäis ja mahanpohjassa kutittaisi ihanasti
sitten vain puff ja kaikki loppuisi
the end ja nauha kelaamaan alusta
vanhan ajan vinyyleissä ja kaseteissa oli aitoutta
sitä alkukantaista tunnetta
mutta nekin oli ihminen luonut ahneudesta
ajatellessaa itseään ja omia nautintojaan
ei annettu arvoa sille mille sitä harvoin annetaan
en uskaltanut olla oma itseni
pitkän aikaa kai jotain häpesin
tai pelkäsin
jotain epäminämäistä kuitenkin
omiin sanoihinikin jo välillä eksyilin
mentäisiinkö yhdessä hukkaan
eikä tultaisi enää takaisin koskaan?
se voisi olla aika ihanaa
kadota elämään itseensä, tosta noin vaan
astua ovesta ulos ja päätyä toiseen maailmaan
sellaiseen onnelliseen
missä osais luottaa ja rakastaa
jossa vois välillä ihan olla vaan
tuijottaa silmiä ja taivaita
leikkiä ettei oltais kuolevaisia
testailla rajoja, lainattuja ja omia
hui, nyt meinasin taas kadota
sinne kielletylle puolelle vajota
ei saisi mitän toivoa, ettei tarvitsis jälkeenpäin katua
mutta kun saattaisit ehkä olla aika ihana..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti