kiirekiirekiire
ja minä olen kuin kivettynyt
mihinkään en liiku
ajatus ei kulje
tuntuu kuolleelta
mutta herätyskello ei armahda
se soi uudestaan ja uudestaan ja uudestaan
ja minulla on kiirekiirekiire
enkä siltikään jaksa kiirehtiä
olen elämästä jo muutenkin myöhässä
katson auton ikkunasta autioita katuja täynnä ihmisiä
en tunnista yhtäkään niistä jotka tervehtivät ja vilkuttavat
astelen sinne minne pitää silloin milloin pitää
ja poistunkin ajallaan
silti en osaisi lauseita toistaa
en kykene muistamaan mistä oli kyse
edellisessä lauseessa
kiirekiirekiire
ja minä olen nukahtanut
purukumi suuhun niin havahdut hereille sen pudotessa
mutta minä nukun silmät auki
vain aivoni ovat unessa
astelen kohti asuntoa
huomaan taas tarkastelevani samaa hajua
nyrpistän nenääni tunnistamatta tuoksua
onko se nainen
onko se mies
vai onko sitä olemassa ollenkaan?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti